On nuoriso, ilkeydessään ja loukkaavuudessaan pidättelemätön kuin lumivyöry. Siltä ei voi vaatia mitään. Tupakka hampaissa se rikkoo humalassa kotiintuloaikoja, huorittelee äitiä ja uhkaa opettajaa väkivallalla. Tarkkanäköiset loukkaukset lentävät kohti luokkatovereita, ohikulkevia sivullisia ja poliisia. Vanhempiaan nuoriso häpeää kuollakseen (mutta näiden tienaamaa rahaa se käyttää mielellään).

On myös ihmisryhmä, joka puhuu kuutta seitsemää kieltä, on IT-taitoista ja kansainvälistä, opiskelee ja työskentelee ulkomailla, aina kauniina ja trendikkäänä – nuoret! He pelastavat Suomen kilpailukyvyn ja maineen.

Miten ensin mainituista ilkeistä, väsymättä toisen heikkoa kohtaa etsivistä sadisteista kehittyy noita ihmeellisiä, raikkaita olentoja?

Valtaosalla nuorista on normaali kyky empatiaan ja vastavuoroisuuteen. Nuoruusikään kuuluu tietty itsekeskeisyys ja tarve kritisoida auktoriteetteja. Usein tarvitaan ohjausta siitä, milloin toiseen ihmiseen kohdistuva ”kritiikki” menee liian pitkälle. Vanhempana ei tarvitse alistua huorittelulle. Opettajan toimenkuvaan ei kuulu kuunnella ulkomuodon arvostelua tai uhkauksia. Minä en ainakaan antaisi rahaa muotifarkkuihin sille, joka ei kehtaa seurassani näyttäytyä niitä myyvässä kaupassa.

Missä kohtaa olemme hyväksyneet, että lapsista kasvaa hirviöitä, joiden takia äiti itkee salaa wc:ssä ja opettaja jää sairauslomalle? Äidin tulee vielä salata itkunsa, ettei kullanmuru saa traumaa kohdatessaan sen tosiasian, että loukkasi äidin kyyneliin.

Nuorelle on kehittävää ymmärtää, milloin hänen käyttäytymisensä on mennyt liian pitkälle. Aikuisten tehtävä on ohjata tämän ymmärryksen kehittymistä. Aikuisen tehtävä on myös esimerkillään näyttää, miten eri-ikäisten ihmisten suhde pysyy kunnioittavassa rekisterissä, vaikka joistakin asioista olisikin erilainen näkemys. On tiedossa, ettei äidin tule laukoa tyttärelleen pitävänsä tätä takapuoleltaan levinneenä rasvatukkana, mutta onko tiedossa, ettei tyttären pidä sanoa niin äidille?

Julkaistu aikaisemmin Nokian Uutisissa